14. Älä peitä mun aurinkoo

14. Älä peitä mun aurinkoo

Mulle koiraharrastus on elämäntapa. Se vie ajan, järjen ja mielenterveyden, mutta voi taivas kuinka paljon se elämään antaakaan. Se on tuonut elämään sisältöä, ihmisiä, kokemusta ja oppeja. 

Koiraharrastus on omalla kohdalla viime vuosina muuttunut. Se on vakavoitunu entisestään, se on noussut prioriteettilistan kärkeen ja oma halu kehittyä ja oppia on kasvanut sitä mukaa. Mun oppimatka on kestäny mun koko elämän. Siinä varrella on kulkenu erilaisia koiria ja erilaisia ihmisiä, joista jokainen on jättäny jonkun jäljen tai opetuksen jälkeensä. 

Tän harrastuksen suhteen se oman polun löytäminen, sopivien ihmisten löytäminen ja oman koiranohjaajapolun rakentaminen on haastavaa. Se on tasapainottelua, jonka jokainen ohjaaja joutuu tekemään. Asettamaan omat rajat, arvot, haaveet ja unelmat.

Omalla kohdalla se on tarkottanu paljon ajatustyötä, ja sen tiedostamisen joka päivä, että tässä harrastuksessa ei oo koskaan valmis. Täytyy osata ottaa vastaan uutta oppia, olla valmis muokkaamaan mielipiteitä ja ajatuksia tarvittaessa. Ihana kamala harrastus.

Mulle tää harrastus on totisinta totta tällä hetkellä. Mulla on haaveita, mulla on unelmia. Mulla on hienot koirat, joista toki vain Ressiä koskee enää kisahaaveet, mutta mulla on mitä hienoimmat koirat. 

Miä haluan menestyä. En yksin vaan koirakkona. Miä haluan onnistua. Ehkä itteni vuoksi, mutta myös koirien vuoksi. Miä haluan ylittää itteni. 

Se on vuosien varrella karsinu elämästä pois ihmisiä, joiden intressit ei oo kohdannu. Mulla on tällä hetkellä huippu treeniryhmä, jossa treenaan itse jäljet ja tottikset. Mulla on loistava purutreeniryhmä, jossa mun ei tarvii miettiä, että eteneekö asiat tai treenataanko. Mulla on takana ihmisiä, jotka haluaa tukea mua siinä kehityksessä, jonka eteen miä teen töitä. 

Kehittyminen vaatii töitä. Se vaatii hirveästi nöyryyttä, halua ja motivaatiota, mutta niidenkin lisäksi kyvyn hallita tunteitaan muun muassa pettymyksien ja epäonnistumisten kanssa.

Mulla on halua ja motivaatiota ja nöyryyttä senkin eestä, ja koen, että sen vuoksi me on kehitytty. 

Kehittyminen vaatii järjestelmällisyyttä, priorisointia ja säntillisyyttä. Se vaatii satoja ja taas satoja tunteja töitä. Palastelua, rakentelua ja pohdintaa. Siihen ei oo oikoteitä eikä menomahdollisuutta siitä mistä aita on matalin. 

Se vaatii kaiken. Ajan, mielenterveyden ja järjen, kuten tuossa alussa kirjoitinkin.

Se ei oo aina sopinu kaikille mun elämässä olleille, että koiraharrastus menee melkein kaiken eelle. Se on mun prioriteeteissa erittäin korkeella. Tää harrastus vaatii sitoutumista, halua, motivaatiota ja sitä, että sydän palaa tälle kokonaisuudelle. Mulle se tie onnistumiseen ei kulje lyhyintä ja suorinta reittiä vaan se ottaa kaiken. Se vaatii verta (kirjaimellisesti!), hikeä ja kyyneleitä. Kaikkia tasasen tappavasti.

Mutta minä tiedän, että se oma työ kantaa. Se panostus ja halu tulee vielä tuottamaan tulosta, ja siinä vaiheessa me on onnistuttu. Me on kehitytty, oltu parempia koirakkona kuin koskaan ennen. Se tyhjä taulu mistä me alettiin näyttää joskus joltain, mutta vaan tulevaisuus näyttää että miltä. 

Tässä lajissa mitään ei saa ilmasiksi. Ja hyvä niin sillä se tekee tästä parasta kun tietää, että vaan kovalla työllä onnistuu, eikä se onnistu sinneppäin tekemällä. 

Kaikki postauksen kuvat on Mika Kaikkosen käsialaa. Kiitos niistä. Jokaisessa kuvassa näkyy se ilo ja focus mitä me koirakkona Ressin kanssa joka treenissä koetaan.

Minä olen suojeluharrastaja

Minä oon suojeluharrastaja. Harrastan lajia, josta nautin ja josta pidän. Mun harrastuskavereina on mun molemmat koirat, jotka nauttivat puruharjotteista, treenaamisesta, vauhdista ja siitä että ne saa tehdä. Me ollaan tiimi, ja me nautitaan siitä yhdessä.

Minä en hyväksy väkivaltaa. En hyväksy koiran satuttamista. En hyväksy epäreiluutta. 

Me ei kaikki harrastajina kohdella koiria väärin. Me ei satuta ja tuoteta kipua. Vaan me harrastetaan, treenataan ja kilpaillaan. Me nautitaan yhdessä tekemisestä, oppimisen ilosta, onnistumisista. 

Älä leimaa jokaista suojeluharrastajaa, vaikka lajissa on ääliöitä. Me kaikki ei olla. Väärinkohtelusta ei kuulu olla hiljaa, mutta kaiken kuohunnan keskellä pitää muistaa, että valtaosa lajin harrastajista harrastaa silti rakkaudesta lajiin.

Kuva on Maria Kallungin käsialaa. Kiitos. ❤️

12. Ohjaajan vaikutus koiraan?

                     12. Miten ohjaaja vaikuttaa koiraan? 

Somessa törmää usein siihen ajatusmalliin, missä haasteiden tai virheiden kohdalla mietitään ja syytellään hihnan toista päätä, sitä jolla on neljä jalkaa, häntä ja pää. Niinhän sen ei pitäisi olla vaan asioita pitäisi katsoa vieläkin laajemmasta kuvakulmasta katsoen sekä kaksijalkaisen, että nelijalkaisen toimintaa. Käytösmallit, opitut tavat, perintötekijät, kasvatus ja ties mikä muu vaikuttaa yksilön toimintaan niin hyvässä kuin pahassa. 

Olipa kerran koiranohjaaja, joka ohjasi koiraansa korrektisti, palkkasi sitä aina oikea-aikaisesti ja suoritti kaiken aina täydellisesti ilman virheen virhettä. Koira suoritti täydellisesti ihmistään palvoen ilman mitään epäonnistumisia. Ja näin he jatkoivat päiviensä alusta aina viimeiseen auringonlaskuun. Sen pituinen se. 

Niinpä. Ei.

Olen itse pohtinut valtavasti tätä asiaa, että miten ohjaajan mielentilat, ohjaustyyli, tottumukset ja ties mikä muu vaikuttaa erityisesti harrastavien koirakoiden suorituksiin koirakkona. Ohjaajan hektisyys voi luoda koiralle hätäisyyttä siinä missä flegmaattinen ohjaaja voi saada hukutettua koiran aktiivisuuden täysin treenin aikana. Koulutuksellisesti ajatellen eri treenityyleillä treenaavia ohjaajia on lukematon määrä eikä kaikki treenityylit todellakaan sovi kaikille ohjaajille vaikka mitä haluttaisiinkin uskoa.

Itse ohjaajana olin ennen erittäin hektinen kaikkimullehetijustnyt- tyyppiä, jonka vuoksi omasta ohjaamisesta hämmentyi useimmiten niin oma koira kuin oma itse. Mikään ei oikein sujunut kun tuli ennemmin tehtyä kuin mietittyä mitä teki. Ja eihän se missään määrin toiminut tai tuonut toivottavaa tulosta. Kokemattomana ohjaajana voin syyttää kokemattomuutta tässä kohdassa, mutta ikuisesti en pystynyt aloittelijan leiman alla ohjaamaan koiraani, joten kehityttävähän tässä oli. 

Kokenut en ole vieläkään, enkä monessa kohtaa todellakaan tarpeeksi taitavakaan, mutta omassa ohjauksessani erityisesti kahden vuoden sisään on tapahtunut huikea muutos parempaan, sillä hektisyys kasvoi maltiksi ja aktiivisuudeksi, kiireisyys asioiden palasteluun ja jäsentelyyn, kokonaisuus kymmeniin pieniin osa-alueisiin ja aloittelijan into loputtomaksi motivaatioksi.

Itselleni tärkeitä asioita omaan ohjaamiseen on tasapaino aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä, selkeä ja jaksottunut ohjaaminen sekä koiralle palkkauksen monipuolisuus sekä oikea-aikaisuus. Helppoa se ei ole vieläkään, mutta oma treenityyli, jossa koira haluaa tarjota aktiivisuutta mulle itselleni joko tietoisesti tai huomaamattaan on toiminut tähän mennessä joka koiralle, jota oman koiran ohella oon saanu ohimennen treenata. Se on itselle ollut valtavan opettavaista ja kiittää saan ehdottomasti eri treenityylein kouluteltuja ja erilaisia koiria. Riippumatta siitä, että millainen koira on luonteeltaan on itselle tärkeää toimivaan yhteistyöhön on se, että koiralta löytyy selkeä mustavalkoinen on/off-kytkin, aktiivisuutta ja motivaatiota työskennellä, sillä koira, jota ei kiinnosta, ei myöskään asioita halukkaasti tee. 

Monenlaiset ohjaajien tekemät asiat vaikuttavat niin positiivisesti kuin negatiivisesti koiraan, joista negatiivisia ovat erimerkiksi ohjaajan paineistavuus tai hektisyys tai positiivisia kuten sosiaalinen palkka tai ohjaajan mustavalkoisuus kriteerien suhteen. Jokaisessa osa-alueessa ohjaajana voi kehittyä ja monessa kohtaa pitääkin kehittyä. Jokainen meistä löytää uutta tietoa, uusia tapoja, uusia ihmisiä, uudenlaisia koiria ynnämuuta, jonka myötä päivä päivältä kehittyy paremmaksi.

Hektinen ohjaaja helposti säheltää ja häseltää, jolloin koiralla on pää tuplasti yhtä pyörällä kuin ohjaajalla. Hektisyys ei missään nimessä tarkoita ohjaajan aktiivisuutta vaan se usein suorastaan sabotoi sitä.  Rauhallinen ohjaaja ohjaa koiraansa selkeästi ja pitää usein paremmin mielessä kriteerit, joita hän haluaa tekemiselle asettaa, kun taas se häseltävä ohjaaja helposti kiirehtiessään luistaa kriteereitään, jolloin koiralle ei ole selkeää se, että mitä siltä missäkin tilanteessa odotetaan. 

Toinen itselle henkisesti ongelmallinen ohjaustyyli on ehdottomasti palkkattomuus ja erityisesti laumapalkasta nipistäminen. Tämähän ei tarkoita sitä, että koiraa pitäisi olla palkkaamassa ajan x välein kokoajan vaan sitä, että kun koiraa palkataan se oikeasti _palkkautuu_ kuin, että sille tuupattaisiin kourallinen ruokaa suuhun tai lelu kitusiin ja nakattais autoon. Kaikki koriat tarvitsevat palkkaa. Toiset tarvii lelun, toiset ruokaa, mutta kaikki tarvii laumapalkkaa. Laumapalkka voi olla fyysistä hellyyttä, iloa koiraa kohti, läsnäolo, sanoja, yhteistä ilottelua, mitä vain. Erityisesti sosiaalinen palkka voi olla täysin ohjaajasta riippuen mitä vaan mikä toimii, mutta kunhan koira saa sitä. Ei koira voi tietää tehneensä hyvin jos sitä ei sille kerro. Eikö oo itsestäänselvää?

Mustavalkoisuus ja kriteerit jne on kolmas asia. Mun mielestä erityisesti tavoitteellisesti harrastaville kriteerien mustavalkoisuus pitäisi olla itsestäänselvää, mutta se ei tunnu kaikille olevan. Jos toisena hetkenä palkkaa viisi kymmenestä maahanmenosta, joista viisi oli oikeita ja viidessä koira melkein istuu onhan se koiralle sekavaa. Tai mikä tahansa kuten edistäminen, kulmat (mun lemppari!), asennot jne, jossa koiralle kriteeri ei ole ymmärrettävä on hyvin epäreilua. Jos toisena päivänä palkataan löysästä kulmasta ja toisena vaan tasan 90 asteen kulmasta onhan se maalaisjärjelläkin ihan väärin.

_Kukaan_ meistä ei oo täydellinen, ja me kaikki voidaan kehittyä jos me vaan halutaan. Taitavampia, kokeneempia, idearikkaita tai kouluttajia kannattaa hyödyntää ja ottaa mallia. Hyvä ohjaaja poimii sadoista neuvoista vaan ne itselle toimivat ja muista kiittää kauniisti. Opin tiellä tärkeintä on se, että pyritään aina parempaan omaan itseensä järkevin kriteerein ja tavoittein. 

Minulla on teille aivan mahtava kehitystarina, joka toivottavasti avaa mun ajatuksia aiheesta teille selkeämmin kuin romaani, jota voisin itsenäisestä aktiivisuudesta kirjoittaa.

Olen pitkään treenannut sellaisen koirakon kanssa, jossa heidän arkensa oli simppeliä ja toimivaa, ja pohjataidot olemassa. Kuitenkin koulutuksellisesti koiralla oli selkeät ongelmt aktiivisuuden, palkkautumisen sekä työskentelyhalun kanssa. Kysehän ei alusta astikaan ollut siitä, etteikö koira olisi osannut tai pystynyt, mutta he eivät ihan puhtaasti ohjaajan kanssa puhuneet samaa kieltä.

Vuosi sitten koira laahusti hajujen perässä, sinkoili kesken tekemisen hyrräämään jotain muuta, ei leikkinyt, ei oikein syönyt palkkanameja eikä varsinkaan kiinnostunut ohjaajasta. Asioita pohdittiin tuntitolkulla treenejä aloittaessa ja ohjaajan imiessä ideoita kuin pesusieni aloitettiin aika idearikkaat treenit. 

Koulutusvaiheita ajatellen ensin rakennettiin koiralle halua työskennellä ohjaajan kanssa motivoituneesti, johon avain oli laumapalkka. Laumapalkan myötä nykypäivänä koira palkkaantuu yli kaiken siitä, kun ohjaaja on koiraan tyytyväinen. Tähän perään asteittain opetettiin leikkiä ja rakennettiin koiran itsevarmuutta palkkaukseen leluilla milloin milläkin tyylillä ja se kantoi nykypäivän tilanteeseen niin paljon intoa, että koira leikkii, taistelee, vastustaa lelua ja aidosti haluaa lelun. Seuraavaksi puututtiin siihen, ettei ohjaaja tee kaikkia töitä koiran puolesta vaan malttaa odottaa ja pyytää koiralta itsenäistä aktiivisuutta ja arvatkaa mitä? No toimiihan se, koira nimittäin löysi oman aktiivisuutensa ja ohjaaja oman rauhan ja koiraurheilun ilon tekemiseen. 

Pienet muutokset toivat kyseiselle koirakolle mahtavan alun koerintamalle harrastuksissa, jossa tänä kesänä (!!!) ovat nakutelleet tulosta toisensa perään parantaen kerta kerralta. Oon mahdottoman ylpeä tästä koirakosta, joiden tarinaan oon saanu olla osana omilla tietotaidoillani. Ootte supereita. ♥️

Oon saanu treenata valtavan monenlaisten harrastajien kanssa lyhyen koiraurani aikana, ja jokainen koirakko on tuonut uusia ideoita tai saanut minussa valtavasti halua oppia. Tämä on kantanut hedelmää erityisesti tämänhetkisiin treenikavereihin koirineen, joiden kanssa voidaan oikeasti sekä yhdessä kuin yksittäisinä kehittyä kohti parempaa koiranohjaajuutta. Kiitos tyypit kun ootte ja anteeks kun minä oon. ♥️

Onneks meillä on aina uus huominen eilisen tilalle. 💯♥️

11. Tehdäänkö me tarpeeksi?

11. koiran liikuttaminen

           Kuvasta kiitos upealle valokuvaaja Aino                                    Vakkilaiselle. ❤️

Pitää treenata, lenkkeillä, aktivoida, jumpata, jumpata lisää ja levätä. Pitää syödä ja aloittaa sama rumba alusta. Kaks tuntia per asia ei riitä, mutta vuorokaudesta loppuu tunnit jo ennenku somen mielestä on tehty tarpeeksi..

Jokainen meistä törmää varsinkin somessa niihin ihmisiin, jotka kiillottelee sädekehäänsä kertomalla miten lenkkeilyttää koiriaan 12h päivä ja vähintään viis kilometriä kerrallaan. Sen perään jumpataan ja aktivoidaan ja käydään vielä treeneissäkin. Osa ihailee tällaisia ihmisiä, ja osa tiedostaa sen realiteerin ettei aina pysty omassa elämässään joustamaan kaikkeen. Tottakai me jokainen haluttaisiin varmasti liikuttaa koiriamme lajilleen tyypillisesti paljon. Mitä jos se ei onnistu?

Minä kärsin itse fyysisistä rajoitteista. Mulla on kroonisia nivelkipuja, jotka toisina päivinä tekevät sängystä nousemisesta loputtoman tuskasen taistelun kun taas toisina se ei oo kun treenata 24/7. Tämä vaikuttaa valtavasti viikkoihin, kun halua liikkumiseen olisi, mutta kun ei aina vaan pysty kun koskee. Kipu on lamaannuttavaa ja omalla kohdalla jokapäiväistä vaikka päiväkohtaisesti kipu saattaakin vaihdella. Tämä siis ymmärrettävästi vaikuttaa siihen, että miten liikutaan, milloin liikutaan, missä liikutaan vai liikutaanko me ollenkaan. 

Maaliskuussa multa operoitiin heppaonnettomuudessa vaurioitunu polven kierukka, joka on enemmän ja vähemmän oireillu myös sen jälkeen ja yleensä enemmän kuin vähemmän. Pitkien lenkkien sijaan me ollaan panostettu treenaamiseen, uimiseen ja jumppailuun sillä pitkä yhtäjaksoinen käveleminen tuntuu välille erittäinkin hankalalta. Nyt syyskuun alun kunniaksi se operoitiin uudelleen, joten vielä hetki menee taas puutteellisella arjella.

Ajoittain koen huonoa omatuntoa siitä, että me ei panosteta perus arkilenkkeilyyn niinkuin ennen onnettomuutta. Me todellakin liikutaan, me treenataan vaihtelevia asioita vähintään 5x viikossa, uidaan, jumpataan ja aktivoidaan milloin milläkin asialla, mutta me lenkkeillään todella vähän. Käydään lenkit niin aina, että tarpeet saa tehdä rauhassa ja nuuskutella, jotta ne luontaiset koiralle ominaiset tavat säilyvät. 

Aktiiviseen lenkkeilyyn me palataan kyllä taas heti kun on mahdollista, jolloin me lenkkeilläänkin useamman kerran viikossa pidempiä lenkkejä ja lyhyempiä vieläkin useammin, mutta silti omatunto kolkuttelee. Koiran fyysinen kunto on hyvä, se saa liikettä ja monipuolista aktivointia. Mahdollisuuksien mukaan se saa olla irti, uida, sen ruokavaliosta ja lihashuollista huolehditaan, mutta silti takaraivossa kolkuttelee se, että me ei lenkkeillä tällä hetkellä niinkuin pitäisi. 

Minä yritän aina olla koiralleni mahdollisimman hyvä omistaja ja huomioida sen tarpeet niin, että se voi hyvin. Tinka valehtelematta liikkuu paremmin, syö paremmin, sen lihaksistoa huolletaan siinä missä omistaja miettii raaskisko sitä itseäänkin. 

Tinka ei selkeästi kärsi tästä meidän elämänrytmistä. Se mielellään lähtee lenkille ja treenaamaan, jumppaa tai aktivoi itseään ohjeiden mukaan, mutta se myös rauhoittuu ja sopeutuu tilanteisiin ensiluokkaisen hyvin. Sille ei oo mikään ongelma, että joku päivä sängystä nouseminen on mahdottomuus, silloin se tyytyväisenä lepäilee kyljessä sängynpohjalla. 

Saanko ja pitääkö mun koiranomistajana kokea huonoa omaatuntoa hyvin epäsäännöllisestä pitkästä lenkkeilystä? Pikkulenkkejä tottakai me käydään päivässä useastikin, mutta sellaisia oikeita lenkkilenkkejä me käydään huonommin. 

Mikä määrittelee sen, että liikutaanko me tarpeeksi? Koiran hyvinvointi? Somen paineet? 

Mitä te ootte mieltä?

10. Mikä tekee treeniporukasta loistavan?

                10. Mikä tekee treeniporukasta loistavan?

Koiraharrastus on yhteisöön nojaava yksilölaji. Lajien ympärille kietoutuu valtava määrä samojen lajin harrastajia, jotka muodostavat pienempänä yksikkönä ison määrän erilaisia treeniporukoita. Treeniporukoihin hakeudutaan yhteisöllisyyden, uuden oppimisen, uuden lajin opettelun tai ties minkä syyn varjolla. Sopiva ryhmä löytyy samanhenkisten ja samat arvot jakavista ihmisistä, jotka vain ajautuvat yhteen ja saavat tartunnan. Ja jos mietit mikä se tartunta on niin se on tuntien treenit märillä kentillä kaatosateessa, järkyttävät rusketusrajat, nestehukka, tuhannet mustelmat, lukematon määrä euroja ja menetetty mielenterveys. Kalenteri täynnä ties minkälaista treeniä ja kaikkea yhtä hullua. Vieläkö mietit, että mikä tartunta? No koiraharrastus. 🐶

Hyvä ja ideaali treeniporukka on oivaltava, kannustava, motivoiva ja haasteita kestävä. Ihmiset kannustavat toisiaan ja pyrkivät yhdessä luomaan koirakoiden suhteista sekä suoritteista entistäkin parempia. Vastoinkäymisten haasteissa toisia tuetaan ja etsitään uusia ratkaisuja, jotta alamäki kääntyisi taas ylämäeksi. Samat arvot ja samanlaiset ajatukset treeneistä vievät äkkiä treenejä eteenpäin.

Kun yhteiset tavoitteet tuovat mukanaan yhteisen motivaation on helppo treenata yhdessä. Oikeanlainen treeniporukka palkitsee. Oikeanlaiset treenikaverit tuntee siitä, että latistuksen sijaan kannustetaan, ymmärretään, tuetaan ja hyväksytään. Treenataan rakkaudesta lajiin, ja sen tuoma hyvä mieli jaetaan. Onko parempaa? Epäilen. 

Etsikää oikeanlaisia ihmisiä, jättäkää väärät taakse. Se on just niin helppoa.

Mutta eihän se aina oo niin ruusuista. Me ollaan Tinkan kanssa oltu sekä kivoissa että huonommissa treeniporukoissa. Jokaisessa porukassa niin hyvissä kun huonoissa on oppinu asioita. Negatiiviset asiat on kovettaneet ja tuoneet mukanaan sisua. Hyvät asiat taas valtavasti motivaatiota. 

Meihin on harva uskonu. Me oltais tarvittu uskoa ja kannustusta, enemmän ihmisiä, joiden tuella ja kannustuksella edetä. Me ois alottelevana koirakkona tarvittu tukea ja ohjeita, ehkä asiallisempaa kritiikkiä ja pehmeämpiä sanoja. Kritiikki kehittää, mutta vain jos se osoitetaan rakentavana. Kukaan ei hyödy loputtomista negatiivista sanoista vailla hetkenkään kannustusta, ja kaikista vähiten ne joiden koiraharrastajan polku on vasta alussa. Onneks meillä on alusta asti ollu osaavia harrastajia ja kokeneita ihmisiä tukena, joiden ansiosta me ei vaivuttu epätoivoon.

Jokainen ohjaaja ja jokainen koira on tyhjä kangas. Kankaan maalaus aloitetaan ihan alusta, pienen pienin vedoin. Lopputulos on varmasti varsin kirjava, mutta oliko se kaikki sen arvoista? Oliko kaikki mitä sillä matkalla valkoisesta kirjavaan tarpeellista? Ehkä ei aina, mutta kannattiko se? No aivan varmasti. Jokainen onnistuminen ja haaste on näkyvissä koirakossa. Jokainen kannustus tai sen vastakohta myöskin. Me ollaan vaan ihmisiä meidän upeiden koirien kanssa, ja päivä päivältä me  opitaan enemmän.

Meidän alkutaipaleella sain hirveästi kuulla lausahduksia kuten esimerkiksi;

"ihan kiva koira mutta-"

Muttan taaksehan eksyi aika paljon negatiivisia kommentteja. Osa ammattilaisilta, osa sellaisilta, joiden tiedon korvaa luulo, osa ties miltä. Kyllähän se satuttaa kuulla asioita, joiden paikkaanspitävyydestä voidaan keskustella. Eihän me koskaan olla täydellisiä oltu eikä tulla olemaan, mutta alusta asti me ollaan yritetty pyrkiä siihen, että me opitaan ja se me tehdään yhdessä tiiminä.

Joten kiitos just sulle, jonka mielestä lyttääminen toimii paremmin kuin kehuminen, koska se toimi. Me ollaan vahvempia, sinnikkäämpiä, enemmän yhteen hitsautuneita ja lopultakin täydellinen tiimi, koska me ollaan vaan me. Parempaan me ei pystytä ja se riittää. 

Me ollaan tällä hetkellä kasattu sellanen treeniporukka, jossa me viihdytään. Meitä autetaan, motivoidaan, asioita oivalletaan porukalla. Haasteisiin keksitään ratkaisuja yhdessä. Onnistumisista iloitaan ja haasteiden kohdalla tuetaan. Meidän treeniporukka toimii ennemmin periaatteella "yhdessä kivaa" kuin "häntä koipien välissä pois seuraavista kamalista treeneistä". 

Mulla on mahtavia treenikavereita, joiden kanssa treenaaminen palkitsee. Treenit on täynnä naurua ja hyvää mieltä, koirat etenee, haasteita pohditaan porukalla, pettymykset niellään, kritiikki otetaan vastaan ja käsitellään. Onnistuminenon sallittua ja suorastaan toivottua. 

Kuinkahan monta kertaa joku treenikaveri on totellu mun mitä hulluimpia kuvausideapyyntöjä ja käytännössä seisonu päällään saadakseen sen "hei tarviin tällasen videon!!!"- videon. Ja noin 90% kerroista saan just mitä haluan. Tai kuinka moni mun treenikavereista ihan spontaanisti lähtee treenaamaan keskellä yötä? Tai kuka saattaa treenata 3/4 viikosta vaan koska voidaan?

Muistakaa kiittää niitä jotka uhraa aikaa ja vaivaa teihin, se palaa kyllä takasin. 

Nomuttahei, mun treenikaverit! Kiitos että ootte. ❤️

9. Nisäkasvainoperaatio 2019

        Meidän onnellinen tarina nisäkasvaimista

Tinkalle suoritettiin nisäkasvainoperaatio vuonna 2019. Huomasin marraskuun tietämillä 2018 hieman ennen luustokuvia Tinkalla hieman toisiksi ensimmäisen nisän yläpuolella pallomaisen muodostelman. Kysyin luustokuvien ohessa eläinlääkärin mielipidettä asiaan, joka oli hyvinkin rauhallinen kehotus seurailemaan asiaa. Patti ei muuttunut useamman viikonkaan sisällä mihinkään suuntaan, joten sen annettiin vain olla toistaiseksi. Alitajunnassa joku varoitus kolkutteli nisäkasvaimista, mutta kuuntelin kuitenkin ohjeita.

Tammikuun aikana Tinkan vasemman puolen etummaisten nisien ympäristöön kehittyi useita riisimäisiä patteja, jotka hiljalleen kasvoivat. Ne olivat kooltaan ihan pikkurillinpään kokoisia, ja korkeudeltaan tuskin kahta milliäkään, ja ne muistuttivat pyöritellessä sormien alla hyvinkin vahvasti riisejä. Se yksi pallomainen patti pysyi edelleen samanlaisena vaikka riisimäinen muodostelma laajenikin hiljalleen. Aikani googlaituani ja eläinlääkäreitä konsultoituani päätin varata ajan tutkimuksiin, sillä oma epäilys pateista oli juurikin nisäkasvaimet. Eläinlääkäri oli heti tutkimuksen aikana samaa mieltä kanssani eikä edes ohutneulanäytteitä otettu, sillä pattien riisimäisyys oli hyvin selkeä merkki maitorauhaskasvaimista ja niiden nopea levinneisyys isommalle alueelle taas varoitteli pahalaatuisuudesta. Leikkausaamuna löysin Tinkalta vielä saman puolen kainalosta pallomaisen patin.

Nisäkasvaimet erityisesti vanhemmille koirille ovat hyvin yleisiä, ja niitä on sekä hyvälaatuisina, että pahalaatuisina. Yleensä nartun sterilointi nuoressa iässä vähentää ja/tai minimoi koiran riskiä sairastua nisäkasvaimiin. Tottakai, riski on aina olemassa, mutta sterilaation tuoma muutos hormonaaliseen aktiivisuuteen ehdottomasti pienentää narttukoiran riskejä. Näin nuorella koiralla kuin Tinka oli silloin, oli ennusteet tosi hyviä.

Päädyin ehdottomasti leikkaukseen, joten varattiin aika Eläinlääkäriasema Kamuun Ouluun heti vajaan viikon päähän. Leikkausaamuna oli tarkoitus kuvata ensin koiran keuhkot etäpesäkkeiden varalta, ja kuvien perusteella päättää etenemisestä, ja operaatioon päädyttäessä leikata samaan nukutukseen. Ell suositteli myös sterilaatiota siihen samaan ja kun tieto oli jo valmiiksi, että Tinka ei luustollisesti jalostusmateriaalia ollut niin sehän oli selvää, että sterkka hoidetaan samalla kertaa.

Tinkan operaatio 21.2.2020 alkoi heti aamusta. Vein koiran jo ennen kahdeksaa eläinlääkäriasemalle, jossa odotin kauhusta kankeana koiran ensin nukahtavan, jonka jälkeen Tinka siirtyi hoitajien mukana röntgeniin ja minä odottelemaan tuloksia kuvista. Kuvissa ei mennyt kauaa ja ne tulivat hyvinä takaisin eli etäpesäkkeitä ei löytynyt. Tinka jäi hyvään hoivaan operoitavaksi, ja itse hermoilin sen aikaa muualla. Operaation kesto kokonaisuudessaan oli reilun tunnin verran, ja pian sainkin palata koiran luokse heräämöön.

Huoneessa minua odotteli ihan nukuksissa oleva koira. Tinka oli hyvinkin sievästi nostettu lämpöpuhaltimen vierelle peitteiden alle, ja se sai heräillä aivan rauhassa. Kauaa ei mennytkään kuin pieni kovia kokenut painajainen heräili ja tajuttuaan, että olin lähellä oli se kohta jo sylissä selvittelemässä päätään. Pysyttiin tarkkailussa niin kauan, että Tinka pysyi kunnolla tolpillaan eli hetkihän siinä meni. Loppupäivän se oli ihan pää sekaisin, mutta palautui illalla jo normaaliksi itsekseen. Kipulääkettähän se sai, joten en kokenut koiran olevan kovin kipeä. Valittelihan se oloaan ja sekavaa päätään, mutta myös sitä huomattavasti vähemmän kuin osasin odottaa.

Eläinlääkärin kanssa keskusteltiin leikkauksesta, joka meni älyttömän hyvin. Poisto onnistui täydellisesti ja kaikki nisäkasvainmuodostumat saatiin poistettua sekä kainalon pieni pallomainen patti myös. Päätin lähettää kasvaimet patologin testauksiin, vaikka eläinlääkäri vahvasti epäilikin niiden olevan pahalaatuisia. Halusin kuitenkin varmistuksen asiaan.

Ja sitten hieman leikkuuarvesta. Eläinlääkäri kertoi heti, että kun muodostumaa oli niin laajasti, oli myös leikkuualue iso. Ja sitähän se oli, ja kun kudosta ja ihoa jouduttiin poistamaan paljon oli se jo heti tiedossa, että kireäksi se kylki myös tulee jäämään. Ennuste oli kuitenkin optimistinen, ja arvio koiran paluusta täyteen harrastuskuntoon oli yllättävänkin ripeä, vaikka muutoksia jouduttiinkin arkeen ottamaan.

Samana iltana poistin haavalaput ja alta paljastui puoliksi kalju koira,  kolmen sulavan tikin siistit sterkkajäljet, suhteessa erittäin siistit tikkirivi 25 tikillä sekä kevyt mustelma haavan ympärillä. Mustelma laski kolmessa päivässä, haava arpeutui älyttömän hyvin. Poistettiin tikkejä jo heti kahden viikon jälkeen itsenäisesti kahdessa osassa, ja haava pysyi siistinä koko paranteluajan. Kainalon viiden tikin tikkaus muodosti loppuvaiheessa nestepatin, mutta Eläinlääkäriltä kysyessäni oli kyseessä vain turvotus, josta ei tarvinnut huolehtia. Pahkura oli hetken iso, mutta kun haava parani lopukta kokonaan katosi myös pahkura. Nestettä tuollaisessa operaatiossa kerääntyyy ensin herkästi kun haava umpeutuu eikä se pääse pois, joten jotain kautta se vain palaa takaisin elimistöön. Sterkkakohdan kolme sulavaa tikkiä sulivat viikossa ja arpeutuivat tosi kivasti heti.

Leikkuuillalta kuva tikkirivistä!

Kainalon nestepatti, 3vko leikkauksesta.

2,5vkoa leikkauksesta

Nyt näin jälkeepäin kyllähän se kylmää muistella operaatiota, vaikka meille hyvin kävikin. Alle kahden viikon päästä leikkauksesta eläinlääkäri soitteli patoskan tuloksia, ja vastoin kaikkia odotuksia olivat tulokset erittäin hyviä. Kyseessä oli kuin olikin hyvälaatuiset nisäkasvaimet, sekä kainalon patti oli vain reaktiivinen imusolmuke ilman syöpäsoluja, eli todennäköisesti vain ärsyyntynyt jostakin. Olin uutisista valtavan helpottunut ja kiitollinen Eläinlääkäriasema Kamun ERITTÄIN hyvään hoitoon. Samana päivänä sekä seuraavana päivänä koiran kuulumisia soiteltiin ja kyseltiin, ja se tuntui hyvältä. Meistä välitettiin oikeasti. Kiitos Kamu. <3

Nisäkasvaimia ei ole toistaiseksi ainakaan löytynyt lisää eikä kainalostakaan ole löytynyt patteja. Varovasti tuulettelen, että me selvittiin. Meillä oli ihan hirveä päivä, mutta me selvittiin.

Viikko leikkauksesta

Koira palautui täysissä voimissa harrastuksiin jo huhtikuun alussa aikana porrastetusti. Karvat kasvoivat takaisin jo kesään mennessä, arpi parani ja sulkeutui täysin maaliskuun alussa. Pientä hetkeäkään ei tikkien kanssa ongelmaa ollut missään vaiheessa eikä arpeuman kanssa kosmeettisesti ole ollut ongelmia. Karvojahan sen päälle ei ennustettukkaan kasvavan, mutta iho palautui kimmoisaksi paljon paremmin kuin olisin osannut odottaakkaan. Haavapuku oli meille valtavan hyödyllinen vaate, sillä Tinka oppi heti sen, että rapsuttelu ei ole sallittua vaikka kutisisikin, mutta myös sen, että haavapuvun kanssa pitää ottaa hyvin rauhallisesti. Kamusta ostettiin mukaan haavapuku ja se oli ihan loistava. Se oli päällä koiralla jo heti leikkauksen jälkeen, ja se oli helppo pukea sekä riisua.

Miten arpeuma näkyy meidän arjessa?

- Säännöllisen lihashuollon tarve kasvoi. Valtava arpeuma kyljessä jumittaa vastapuolen sekä kylki itsessään on kokoajan kireänä. Kireyden näkee pääosin pitkissä ojentavissa liikkeissä, kuten rappusissa Tinka on hieman toispuoleinen. Käydään 5-6 viikon välein tutulla hierojalla, joka onkin saanut ihan mahtavasti kylkeen joustoa. Sekin on nyt jo säännöllisellä huomattu, että koirassa jumittavat samat osat kehoa myös yhtä säännöllisesti.

Onnea on Anniina. Luottohieroja! ❤️

- Tinka mieluummin peitsaa kuin ravaa, mutta peitsikin on varsin letkeää sekä kynnet kuluvat tasapuoleisesti, joten yhdistän lisääntyneen peitsin hyvinkin vahvasti tähän. Uintikaudella sekä hierontojen jälkeen Tinka ravailee enemmän. Uintikaudella huomasin hyvin selkeästi sen, että uinnin pakollinen ravitahtisuus ihan selkeästi näkyi positiivisesti kyljen venymisessä. Epätasaisessa maastossa se myös ravailee enemmän, joten sitä hyödynnän paljon.

- Uusi hyppytekniikka. Jouduin opettamaan hyppytekniikan alusta sekä hyödynnän paljon taivuttelevaa jumppaamista matalilla esteillä. Nyt Tinka jo hyppääkin ihan loistavasti koko kroppaa käyttäen!

-Seuruuasento Tinkalle on hankalampi eritoten alkutreenissä, jossa se mielellään hieman avaisi takapäätä sulkutaivutukseen, jolloin leikattu kylki ei joudu venymään yhtä paljon aktiivisessa kontaktissa. Tässä annan koiralle hieman anteeksi, koska se ihan selkeästi yrittää parhaansa, mutta ei kykene ihan täydellisen korrektiin asentoon.

Sinällään mitään en joutunut muuttamaan meidän arjessa kuin sen, että lihastuoltoon keskitytään valtavasti enemmän. Treenisuunnitelmissa otan huomioon vielä tarkemmin levon ja liikkeen suhteen. Tinka liikkuu arjessa ja treeneissä paljon, joten haluan pitää hierontavälin tasaisena sekä jumpata sitä itse ohessa, jotta paras mahdollinen liikkuvuus saadaan koirasta esiin.

Tinka käyttää aktiivisesti ja säännöllisesti Back On Trackin tuotteita, ja se selkeästi nauttii niistä. Verkkoloimea pidetään myös säännöllisesti öisin, ja heti tuulisella tai sateisella kelillä Tinka saa jokasääntakin Botilta päälleen, jotta selkä ja kylki eivät jumiudu entisestään.

Halusin meille tehokkaan nivelvalmisteen luuston kannalta sekä siihen kylkeen öljyjä, joissa on meille kaikki tarvittava. Käänsin tällöin pääni kohti tuttua Nutrolinia. Niveliin Tinka syö hip&jointtia. Sterkan jälkeen Tinka kasvatti täksi talveksi ihan todella huonosti talvikarvaa, joten aloin helmikuussa syöttämään Tinkalle Nutrolinin skin&coat ihoöljyä, ja siis kolmessa viikossa Tinka humautti karvaa! Se on nyt suorastaan pörröinen ja normaali ihon keväinen karvanvaihtokuivuus ihan oikeasti katosi muutamassa viikossa. Ihan uskomatonta! Se myös maistuu Tinkalle erittäin hyvin, joten olen erittäin tyytyväinen.

Operaatiopäivä oli ihan hirveä, ja se pelko humahtaa yli edelleen kun asiaa ajatteleekaan, mutta luojan kiitos meidän tarina sai onnellisen jatkon, vaikka epäilykset vahvoja olikin siihen, että kasvaimet olisivat olleet pahalaatuisia. Onneksi ei. <3

Ps. Meillä on instagramissa menossa Back on Track- lahjakorttiarvonta yhteistyössä Hevos- ja koirahieroja Pia Valtosen kanssa. Käykääpä tsekkaamassa se kuvasta, jonka päällä lukee arvonta! <3

8. Reaktiivinen koira

                    8. Reaktiivinen koira

Reaktiivisen koiran kuvaileminen on yksi niistä harvoista asioista, joiden kohdalla minä huokaisen syvään ja lasken kymmeneen. Se on sanana valitettavasti hyvin muotisana eikä ihmiset välttämättä ymmärrä miten reaktiivisuus näkyy koiran käsittelyssä. Reaktiivisuus itsessään leimataan valtaosin huonokäytöksiseksi, ongelmalliseksi tai joksikin muuksi termiksi, jonka sävy on negatiivisvivahtinen.

Reaktiivisuus rautalankaversiona merkitsee koiran kykyä reagoida asiaan x. Koiran reaktiivisuus ilmenee ärsykkeen kautta, johon se vastaa positiivisesti tai negatiivisesti. Reaktiivisuus itsessään ei ole yksilön kohdalla koiraa mitenkään leimaava piirre vaan miellän sen itse ainoastaan ominaisuudeksi, josta koira ammentaa tietynlaisia käytösmalleja.

Negatiivinen reaktiivisuus eli käytännössä se ei-toivoittu-reaktiivisuus esiintyy esimerkiksi jännittymisenä, aggressiivisuutena, pelkoreaktioina, pakenemalla ja  hyökkäämällä. Negatiivinen reaktio vaatii ulkoisen ärsykkeen, joka on jostain syystä koiralle epämieluisa ja joka on toistuva. Se voi negatiivisesti reagoida siihen hyvinkin monella tavalla, mutta tähän voi aina liittää jollakin tavalla kiihtyneen tilan ja korkeat kierrokset. Kiihtyneessä tilassa koira helposti vaipuu taistelutilaan kuin siili hyökätessään. Se ei tarjoa rauhoittumista eikä ota kontaktia ohjaajalle, jolloin koira helposti taistelee tuulimyllyjä vastaan kerta toisensa jälkeen.

Toiset koirat reagoivat negatiivisesti hyvin vahvasti, jolloin reaktionopeus, reaktion vahvuus ja reaktion tapa voivat tuoda aikaan ongelmia. Ne ovat kuitenkin koulutettavissa pois tai vähintään helpotettavissa, mutta se vaatii töitä. Toisilla koirilla on luontaista havainnoida ympäristöään enemmän, jolloin tottakai niiden alttius reagointiin on suurempi.

Positiivinen reaktiivisuus, eli se niin kutsuttu toivottu reaktiivisuus taas näkyy aktiivisuutena, tarkkailuna, kykynä reagoida muutoksiin neutraalisti, tasoittaa ja nostaa kierroksia säädystellysti. Koiralle on lajiominaista reagoida asioihin, jonka kautta ne ovat myös mahtavia harrastuskavereita. Työkoirille reaktioiden ja metsästyskoirille havainnointi ja reagointi toivottuihin asioihin on lajiominaisen käytösmallin vahvistusta toivottuihin asioihin. Ei-toivottu reaktiivisuuskin kääntyy positiiviseksi siinä vaiheessa, kun koiralle opetetaan reitti kierrosten multihuipusta kohti zen-tunnetilaa. Pitkä on polku, mutta aivan mahdollinen.

Koira kuitenkin luonnostaan reagoi kuten sen kuuluukin.

Koen Tinkan erittäin reaktiiviseksi koiraksi. Sillä on erittäin vahva kyky reagoida asioihin niin negatiivisesti kuin positiiviseksi. Sen reaktiokyky on nopea, se paimenille tyypillisesti on kokoajan tietoinen ympäristöstään, se reagoi vahvasti tiettyihin ärsykkeisiin ja reagoi toisiin neutraalisti. Toisien asioiden kohdalla galaksit räjähtää ja toisien kohdalla se taas katsoo niitä suorastaan kyllästyneinä. Ehkä se on vaan narttu.

Reaktiivisen koiran kohdalla tärkeintä on löytää tapa millä ei-toivotun reaktion saa katkaistua. Mitä nopeammin ja selkeämmäksi tämä koiralle muodostuu sen helpompi siihen on löytää ratkaisua. Jos negatiivisesta toiminnosta ehtii kehittyä vahva käytösmalli, voi se olla oikeasti haastavaa purkaa se solmu. Kiihkeän koiran kohdalla on helppo kiivetä siihen loputtomaan oravanpyörään, jonka jälkeen pahimmassa tapauksessa voi ongelmat solmiutua laajemmiksikin vyyhdeiksi.

Tinka reagoi valtavasti ympäristöönsä. Linnut, oravat ja toiset koirat aiheuttavat suurimmat reaktiot. Linnut ja oravat aiheuttavat niin vahvan saalisärsykkeen, että oon estäny sitä ujeltavaa pientä belgialaista useammankin kerran kiipeämästä perässä puuhun. Johon se muuten kiipeäisi tosi kätevästi. Rullaluistimien ääni kiihdyttää sekä partasuiset miehet ja huutavat lapset. Hevosien kohdalla kierrokset nousee myös hyvinkin nopeasti. Näihin ulkoisiin tekijöihin Tinka reagoi yleensä aika galaksit räjähtää ja taivas tippuu- tyylillä voimakkaasti, mutta esimerkiksi rollaattorit, pyöräilijät, autot sekä hiihtäjät ei aiheuta kuin nopean vilkaisun ja neutraloitumisen perään.

Tinkan kohdalla haasteita tuo sen tuuliviirimäiset mielialanvaihtelut. Toisena päivänä neitiä kiinnostaa kaikki ulkoiset ärsykkeet ja toisena päivänä häiriönkesto on täysin nolla. En koe reaktiivisen koiran kanssa eloa haastavaksi, sillä reaktiivisuuden tasapainoksi Tinka sopeutuu muutoksiin erittäin hyvin. Esimerkiksi Tikkurilan juna-asemalla Tinkalla ei ole ongelmia koirien, ihmisten, vedettävien laukkujen, lapsien eikä minkään muunkaan kanssa kun ulkoisten ärsykkeiden ärsykekatto on ylittynyt jo vahvasti. Ärsykekaton ylittyessä on myös mahtava Tinkan kaltaista koiraa treenata, kun koiralle on erittäin helppo palkata oikeasta tekemisestä.

Itse koen reaktiivisen koiran treenamisen mielekkääksi, sillä reaktiovaste toimintaan on suurempi kuin koiralla, jonka reaktiivisuustaso on matalampi. Mieluummin kaikessa tekemisessä mieluummin tasoitan koiraa kun kaivan sieltä potkua mitä siinä ei ole.

Reaktiivisen koiran kohdalla oman kokemuksen mukaan on ensisijaisen tärkeää oppia katkaisemaan kierrosten nousu ajoissa, jolloin koira oppii hillitsemään tunteitaan ja reaktioitaan. Olkoon se käsky, toiminto, lelu, ruoka tai mikä vaan, mikä vaan kerrasta nollaa koiran, jonka jälkeen ohjata sen toteuttamaan positiivisia asioita, josta sen voi palkata. Kiehuvan koiran kohdalla sen rauhoitteleminen on vaikeaa jos se lataa menemään täydellä höyryllä. Jos yksilö käy tarpeeksi kierroksilla voi sen toiminta muuttua jopa vaaralliseksi.

Mutta summasummarum, reaktiivisuus ei merkitse koiran kohdalla sitä, että se olisi automaattisesti aggressiivinen tai vaarallinen. Reaktiivisuus on hirveän laaja kokonaisuus, josta kumpuaa alttiudet tiettyihin käytösmalleihin väärinluettuna tai huonojen kokemusten pohjalta. Reaktiivinen koira kuitenkin lopulta vain reagoi, mutta reaktion vahvuuteen ja suuntaan voi vaikuttaa.

Hymyä viikkoon. 🦖❤️

7. Elämää epäsosiaalisen koiran kanssa

                   7. Elämää epäsosiaalisen koiran kanssa

Nykyisessä koiramaailmassa tuntuu olevan vahvasti sellainen tilanne, että ajatellaan olemassa olevan vain sosiaalisia koiria, vaikka sehän ei todellakaan ole totta. Jos ja kun löytyy niitä normaalista nykymallista poikkeavia (normaaleja, mutta erilaisen tempperamentin omistavia koiria) ovat ne epäsosiaaliset vähintään hulluja ja vihaisia Mikä tekee yhden koiran ominaisuuden kautta koko koirasta huonon, vaikka se on vain tempperamentiltaan erilainen? Niinpä, ei mikään. 

Tinka ei ole sosiaalinen koira. Se on terävä ja hektinen, mutta myös äärimmäisen mukautuvainen. Meillä on ihan pennusta asti ollut havaittavissa sellaisia haasteita, joita ei ole voinut koulutuksella tai edes sen puutteella korjata. Tinka ei nimittäin ikinä ole ollut ihmisseurassa läheisyyteen hakeutuvainen. Tutuille ja joillekkin se osaa ja haluaa olla sosiaalinen, jolloin ongelmia ei ole. Toisten koirien kanssa taas huomaa heti sen, että hihnassa tilanne aiheuttaa stressiä, jolloin epäsosiaalisuus saa valtaa, kun taas vapaana Tinka pystyy itse säätelemään tilannetta eikä stressiä ole. Meillä ongelmat hihnassa ovat monen tekijän summa, mutta Tinka ei koskaan ole ollut koirasosiaalinen. Sietokykyä sillä on enemmän ollut kyllä. Tinka ilmentää kyllä myös sosiaalisia piirteitä ja tutuissa tilanteissa miellän sen myöa sosiaaliseksi koiraksi.

Ihmisten kohdalla Tinka on valikoiva. Tuttujen ihmisten sylissä se makaa kyllä vatsa pystyssä tassut taivasta kohti, mutta vieraat ihmiset ja eritoten miespuoliset aiheuttavat Tinkassa epäsosiaalisuutta ja se ei selkeästi nauti tilanteesta. Se ei ole lähtökohtaisesti epävarma, mutta se ei halua ihmisiä iholleen. Tinka hakeutuu ennemmin omiin oloihinsa, mutta haasteisiin se vastaa kyllä, esimerkiksi painostavaan tuijotuksen pidemmässä pätkässä. 

Lapset aiheuttavat Tinkassa valtavasti epäsosiaalisia piirteitä. Se ei siedä eikä pidä niistä ja meillä onkin aikalailla ainoastaan huonoja kokemuksia lapsista, joten en ole kauhean yllättynytkään tästä. En koskaan päässyt sosiaalistamaan Tinkaa lapsiin kun meillä ei lähipiirissä niitä ollut. (Kumma kun kukaan ei oo halunnu laittaa lastaan koekaniiniksi.). Lapsia kohtaan Tinka ilmentää epävarmuutta, ja mielelläni vien niin sen kuin itsenikin pois tilanteista, joissa on lapsia. Me ei olla kumpikaan kauhean lapsisosiaalisia. 

Koiran epäsosiaalisuus mielletään jostain syystä valtavan usein aggressiopohjaiseksi ja vihaan taipuvaiseksi vaikka sitä se ei todellakaan ole. Epäsosiaalinen koira aiheuttaa ihmisissä usein ennakkoluuloja ja varautuneisuutta eikä sitä ymmärretä, että useimmiten se yksilö tarvitsee vain tilaa. Koira joka pyytää tai tarvitsee tilaa osaa varmasti tarvittaessa painostuksen alla käyttää eleitä, ääniä ja hampaitaan varoittamaan, joka sekään ei kiellettyä ole. Merkit usein ovat näkyvissä vaikkei niitä osaisisikaan katsoa. Eri yksilöillä reaktioit erilaisine vahvuuksineen ovat täysin koirakohtaisia.

Koira ei kuitenkaan osaa kertoa sanoin ihmiselle, että lapsi tai tietynlainen ihminen sitä ahdistaa. Se todennäköisesti ensin väistää (= yrittää poistua tilanteesta), sitten varoittaa (= murahtaa, ärähtää, urisee) ja sitten lopulta jos signaaleja ei ymmärretä se reagoi (= puolustautuu). Valtavan surullista tässä on se, että osa ihmisistä näkee vain sen lopullisen reaktion. Koiran elekieli ja signaalit ovat joillekkin ihmisille valitettavan vaikeita tulkita. 

Epäsosiaalinen koira hakeutuu joko tilanteesta pois tai sitä kohti, ja koen itse sen aivan normaaliksi. Kaikkien koirien ei tarvitse olla sosiaalisia sylipalleroita tai jokakoiran kavereita. Samalla tavalla ihmisillä on ihmisyksilöitä, joita he eivät voi sietää ollenkaan tai jonka näkeminenkin nostaa kierroksia, joten miten tämä eroaa koiran kokemasta tunnetilasta? Samalla tavalla se koirakin voi kuormittua tilanteesta ja stressaantua ja kun jousta venytetään ja venytetän ja venytetään hieman vielä lisää niin jossain vaiheessa sietokyky katoaa sekä puolustusreaktio aktivoituu. 

Meidän kohdalla epäsosiaalisuus on muuttanut arkea. Se ei ole sen hankalampaa kunhan tiedostaa faktat ja sen millaiset kortit meille on jaettu. Me eletään kuitenkin ihan samalla tavalla kuin muutkin, joissakin asioissa ollaan hieman sovellettu, jotta löydetään juuri sopiva toimintamalli meidän kohdalla. Nostan esiin muutamia asioita, joissa olen oppinut tekemään muutoksia, jotta meidän arki on sitä helppoa ja rullaavaa. Avaan hieman samalla näitä tuohon oheen:

Koiran oma tila: Olen alusta asti halunnut, että Tinka ymmärtää sen, että sen lähelle ei luvatta tule kukaan, jolloin se pystyy tuntemattomien ihmisten keskuudessa olemaan neutraali, välinpitämätön tai jopa osittain kiinnostunut ilman, että kierrokset nousevat tai reagointitarve kasvaa. Opetin Tinkalle sitä, että reagointi on sallittua mutta myös sen ettei reaktion tarvitse olla noin potenssiin miljoona.

Rauhoittumistila (oma häkki): Kotona jos meille tulee tuntemattomia ihmisiä saa Tinka luun häkkiin, jossa se saa syödä sitä rauhassa. Ja osittain myös pelastan mattoja kun saa neitokainen raakaluunsa sinne häkkiin. Mökkiin on alusta asti luotu turvallinen mielentila ja se onkin nimeomaan turvapaikka eikä rangaistus. Edes silloin kun ovi on suljettuna. 

Kuonokoppa: Julkisilla paikoilla pidetään usein kuonokoppaa, koska siihenkin on luotu sellainen tunnetila, jossa Tinka voi olla rauhallinen. Sen pitämisestä on tehty tuttu kiva rutiini, joka helpottaa myös sitä omassa ajatusmaailmassa, että reaktiivisen koiran kanssa ei tarvitse samalla tavalla olla silmät selässä. Ei ole kerta eikä kaksi kun joku sinkoaa ilman lupaa iholle ja epäsosiaalisenkoiran kanssa se ei ole kivaa. Yritän kuitenkin aina tehdä tilanteista Tinkalle helppoja ja turvallisia, mutta ympäristötekijät joskus hankaloittavat asiaa kovastikkin. 

Tuntemattomien ihmiskontaktien poisto: Tämä on niinkin helppoa kuin kieltää ihmisiä tulemasta kosketusetäisyydelle. Tinka ei tarvitse tuntemattomien ihmisten rapsutteluja esim lenkillä. 

Koirien pitäminen pois iholta: Parhaani mukaan yritän pitää aina tuntemattomat koirat pois Tinkan etäisyydeltä, koska hihnassa ollessaan se ois tappelu noin 99% todennäköisyydellä. Enkä halua sellaista tilannetta, jossa oma koira puree toista koiraa kun tämäon päästetty iholle. Vahinkoja sattuu aina, mutta kun "tämä on ihan kiltti!!!!" ei auta sillon kun mun oma ei ole.

Sosiaalinen palkkaus: Oikeaan mielentilaan ja reaktioon (=luopuminen, kontaktin otto reaktion sijaan ulkoiseen tekijään, esim. kamalat rullaluistelijat) palkkaan aina sosiaalisesti, ja meidän palkkasana tähän on "Leikkii", jolla Tinka tuo tuttilelun mulle ja hetki puljataan ihan täysillä yhdessä, jonka jälkeen annan uuden käskyn "mennään" ja matka jatkuu taas hyvässä ja rennossa mielentilassa eteenpäin. 

Omat käskysanat nollaamaan tilanteita ja rauhoittamaan kieppuvaa malinoisin mieltä: Kun tulee tilanne, jossa meitä lähestyy ulkoinen reaktiontuottaja (Esim. se koira) pyritään me noudattamaan rutiiniksi muodostunutta tapahtumaketjua joka menee näin: 

havainto -> reaktio -> "ohi" käsky -> "Mennään" lisäkäsky -> kontakti -> sosiaalinen palkka -> "Leikkii" käsky, jonka jälkeen jatketaan neutraalisti eteenpäin. Täm on todettu meille toimivaksi sillä se nollaa Tinkan mielen, rauhoittaa reaktioita ja lopulta myös palkkaa oikeaan aikaan oikeasta tekemisestä. 

Tuttilelu: Meillä on aina turvatutti. Pallo, patu, pyörykkä, turvelo, joku minkä saa hihnaan roikkumaan. Samaan leluun myös palkkaan "leikkii" käskyllä, jolloin palkan arvo nousee kun laumapalkkaa saa tuomalla lelun leikitettäväksi asti. 

Turvalliset koirakontaktit: Oon Tiutsille löytänyt sopivia koirakamuja, joiden kanssa puuhata, ja joiden seurassa edes hihnassa olo ei ahdista vaan läsnäolosta on tullut neutraalia. Haluan vain sopivia ja turvallisia kontakteja, koska Tinka treffaa suurimman osan kanssa koppa päässä, ihan vaan koska mitä vaan voi herkän tyttösen mielessä vilahtaa. Kivaa pystyy olla koppa päässäkin. 

Ennakointi: Käytä sellaisia välineitä, joita tarvitsette. Opeta sellaisia käytösmalleja, jousta hyödytte. Näin mulle on sanottu ennenkuin otin kuonokopan käyttöön ja aloin opettaa sille erilaisia malleja (kuten tuo havaintoketju ylempänä), ja tämän myötä elämä on helpottunut valtavasti. Kun ennakoi haasteet ja niiden tuomat vaikeudet, on vaikeuksista paljon helpompi tehdä vahvuuksia. 

Haluiaisin, että ihmiset käyttäisivät hetken miettiäkseen sitä, että mitä oikeasti tarkoittaa epäsosiaalisuus. Minulle ittelleni se merkitsee sitä, että koira tarvitsee ennemmin tilaa kuin painostusta. Kun koira saa tilaa voi epäsosiaalisuus ilmentyä neutraalina välinpitämättömyytenä tai neutraalina kiinnostuneisuutena, mutta painostuksen kautta voi epäsosiaalisuus purskahdella kyllä myös reaktioina. Itse en epäsosiaalisen koiran kanssa ole kärsinyt. Se on opettanut valtavasti siitä, että aina ei ole helppoa, mutta tilanteeseen on silti mukauduttava yhtä lailla. Mulla kulkee epäsosiaalinen koira kahvilousta junaan ja ostoskeskuksista metsälenkeille ja harvoin on oikeasti ollut vaikeita haasteita. Toisena päivänä jos haaste tuntuu ylivoimaiselta ollaan me helpotettu rimaa ja tehty helpompia asioita. Epäsosiaalisuus ei ole maailmanloppu, on vaan hyväksyttävä se lottorivi numeroita, joka meille on annettu. Tiedän, että opetan koiralle jatkossakin rauhoittavia käytösmalleja, jotka helpottavat esimerkiksi koekäyttäytymiseen tulevaisuudessa, mutta sitähän tämä on. Loputon opin tie. Rakkaudesta koiraurheiluun.