torstai 20. helmikuuta 2020

6. Laumapalkka on paras palkka

6. Laumapalkka on paras palkka

Kuva © Essi Koho/EKOHO

Koiran palkkaamisen pohjanahan on se, että koira tekee kuten ohjaaja on pyytänyt. Tottelee, suorittaa oikein ja omalla tasollaan. Tällöin koiraa kiitetään siitä, että se teki oikein. Se saa lelupalkan, kehuja, leikkiä tai ruokaa. Koira yhdistää oikean toiminnan siihen, että siitä saa kehun sekä palkan, jolloin se on koiran ajatuksenjuoksussa opittu käytösmalli, jota se soveltaa. Koira alkaa odottamaan ja tarjoamaan oikeaa tekemistä saadakseen jotain kivaa. 
Koiran palkkaukseen on ehkä noin miljoona eri tapaa. Ja toinen miljoona palkkaajia. Ja kolmas palkattavia. Tavat, tottumukset, luonteet sekä kaikki muukin vaihtelee aina koirakkokohtaisesti, eikä yhtäläistä linjaa palkkaamistavoista voi vetää viivoittimella. 



Hieman eroteltuna palkkaustapoja löytyy kolmenlaisia:


1. Lelupalkkaus. Koiralle tarjotaan oikeasta tekemisestä jokin lelu, josta koiran tiedetään syttyvän ja innostuvan. Lelujahan on lukematon määrä karvaisesta vinkuvaan ja pyöreästä pallurasta purutyynyyn. Koiralle pitäisi tarjota mahdollisuus näyttää se, millaisesta lelusta se palkkaantuu missäkin asiassa. 



2. Ruokapalkkaus. Koiralle tarjotaan oikeasta tekemisestä sellaista ruokaa, jolla se syttyy ja innostuu. Toinen mättää treenissä pussin HK:n lihapullia ja toinen luun muotoisia herkkuja ja kaikkea siltä väliltä. Tärkeintä on tässäkin se, että se riittää palkkaamaan koiran. 


3. Laumapalkkaus. Koira tekee oikein, joten se saa kehuja, silitystä, taputuksia. Se saa hypätä vasten tai ohjaaka voi heittäytyä koiran tasolle halailemaan. Se on erilaisia intonaatioita äänessä, palkkasanoja, kehuja. Vapaus ja rauha olla ohjaajan lähellä, mennä kauemmas ja palata innolla leikkimään ja olemaan läsnä. 



Palkkojen yhdisteleminen on tavallisinta. Pennun treeni aloitetaan usein nameilla, josta siirrytään leluihin ja lopulta palkan häivytykseen kohti suoritusta, jossa koira odottaa palkkaa suorituksen loppuun saakka. Moni treenaa tietyt asiat ruualla, moni leluilla. Sosiaalinen palkka vähintään pitäisi soluttautua arkeen ja treeniin. 

              Koiralle täytyy opettaa palkan merkitys. Jotta koira pystyy yhdistämään palkan oikein tekemiseen on palkasta tehtävä "the juttu" eli asia mitä tavoitella. Koirasta on varmasti kiva juosta pallon perässä mutta sepä vasta kivaa onkin, kun koira ymmärtää, että palkka tuli ja nyt ohjaaja on iloinen. Kyllä ne ymmärtää ja lukee ohjaajia ihan valtavasti. Eritoten sosiaalinen palkkaus on monella ohjaajalle hankalaa kun ulosanti on niin valtavasti sidoksissa siihen, millainen mielentila ohjaajalla. 


Sosiaalinen palkkaus on tärkeä taito. Se vaihtelee valtavasti ohjaajilla miten he pystyvät sosiaalista laumapalkkaa koirilleen tarjoamaan. Puheliaille ihmisille verbaalinen ulostuonti on huomattavasti helpompaa kuin ujoille ja hiljaisemmille. Tällöin on kuitenkin yhtä hyviä tapoja kuten koiran luokse pyytäminen leikkimään, käsien taputtelu, vasten hyppäämiseen kehottaminen, lelusta kiskominen tai koiran tasolla silittely ja taputtelu. Sosiaalinen palkka luo sen, että ohjaajan luona on hyvä olla, siellä saa kehuja ja rakkautta sekä ohjaaja vahvistaa ja antaa koiralle mahdollisuuden olla vahva yhdessä. 


Huomasin itse sen kantapään kautta, että Tinka vaatii valtavasti laumapalkkaa. Palkkasin sitä pitkään herkuilla, josta siirryin lelupalkkaan. Kehuin sitä tottakai usein ja palkkasin oikeista suoritteista, mutta ei se palkkaantunut siitä. Miellyttämisenhaluiselle koiralle ei riittänyt se, että se sai lelun suuhun tai ruokaa kädestä. Tinka halusi läsnäolevan ohjaajan. 

Erityisesti tottis meillä oli hirveän matalavireistä vaikka teknisesti se olisi ollutkin ihan siedettävää ja tästä johtui se, että tekemisestä katosi ilo. Ja tajusin sen hiljalleen kun treenaaminen aiheutti enemmän ahdistusta kuin iloa. Päätin muuttaa asian ja lisäsin treeniin hiljalleen kehuihin nousevaa intonaatiota sekä palkkaukseen leikkiä ja entistä enemmän kehuja. Tein oikein tekemisestä maailman parasta ja se toi meille pelastuksen. Nyt kun kiskon treenikassin näkyviin alkaa häntä heilumaan ihan vimmattuna. Kun hallille tai kentälle päästään alkaa häntä vispaamaan vielä tuplat. Koira on usein löytänyt itsensä myös sivulle jo ennen ensimmäistäkään käskyä, jolloin treeni on helppo aloittaa palkkaamisella ja hyvällä fiiliksellä. 


Itse en ole mitenkään maailman sosiaalisin ihminen ja ujostelen erityisesti sitä, kun pitäisi muiden edessä olla hirveän ulospäinsuuntautunut, joten jouduin askel askeleelta oppimaan sen miten rakennan oman kuplan meidän ympärille, jossa voin ja uskallan palkata koiraa juuri niinkuin me tarvitaan tehdä, jotta ylletään omalle tasolle. Edelleen hermostuneena kehun liian vähän tai vahvistan koiraa palkatessa liian vähän, mutta opintie on ikuinen. Eikä koskaan turha. 

Tinka on siitä helppo koira, että se palkkaantuu valtavasti minusta. Koiralle, jolla miellyttämisenhalu tai työmotivaatio on pienempi on vaikeampi kehittää palkkoja. Erityisesti koira, joka ei palkkaannu leluista eikä oikein ruuastakaan, on hankala palkattava, mutta sen useimmiten voi opettaa palkkaantumaan jostain, edes kehuista. 

Tinkan kohdalla olen kokoajan nostanut palkkakestävyyttä niin, että kestetään tehdä aktiivisena töitä pitkiäkin pätkiä ilman superpalkkaa. Saatetaan tehdä ratoja, kaavioita tai muita niin, etten palkkaa koiraa kuin nopeilla kehuilla, ja koira tietää odottaa superpalkkaa. Se ei turru turhautumiseen vaan se pitää itsensä aktiivisena odottaen sitä, että koska saa superpalkan. Ihan perinteisessä treenissäkin jaksotan palkkoja eri tavoin. Esimerkiksi kokeneen ja osaavan koiran kohdalla en tarvitse välipalkata herkuilla suoritteita vaan voin palkata sitä laumalla (kehu) ja lopuksi lelulla (ja palkata sen samalla laumalla ja leikillä).


Koen laumapalkan tärkeimmäksi avaimeksi siihen, että ohjaajan ja koiran motivaatio ja halu tehdä yhdessä kantaa kauas ja säilyy. Treenissä pysyy ilo ja onni, ja se perusidea miksi sitä tehdään.

Rakkaudesta koiraurheiluun. ❤️

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

5. Helppo arki ja arjen helpottajat

5. helppo arki ja arkea helpottavat rutiinit

Monessa kohtaa arki tuntuu loputtomalta kasalta solmuja, jossa kiire ja kaaos valtaa alaansa. Tällaisina hetkinä osaa arvostaa helppoa ja toimivaa arkea, jossa rutiinit ja rytmit määrittelevät suuntaa. Jokaisen unelmahan on se, että arki toimii ja talous on harmooninen. 


Koirien kohdalla arkea helpottaa rutiinit, joissa tietyllä rytmillä varmistetaan niiden perustarpeiden täyttyminen. Perustarpeita, jotka koiralta täytyy täyttää on esimerkiksi se, että koiralla on aina saatavilla puhdasta vettä, ruokaa vähintään kerran päivässä, lepo suhteutettuna liikuntaan, mahdollisuus  tarpeiden tekoon ja ulkoilemiseen sekä hoitotoimenpiteet ja arkinen aktivointi. Nämä perustarpeet koiralta pitää täyttyä. Siihen lisäksi on tärkeää, että koiralla on kotona mahdollisuus levätä ja rauhoittua. Myös yksinolon suhteen koiralla on oltava turva ja rauha. 

Se riippuu ihan taloudesta millainen rytmitys elämään sopii. Toisissa talouksissa on helpompi rytmittää kellon mukaan kun toisissa taas säännöllisen epäsäännöllisiksi. Loppujen lopuksi näiden erona on se, että oppiiko koira katsomaan sisäisestä kellosta aikaa tehdä jotain vai luottaako se siihen, että perustarpeet täytetään joka tapauksessa.   

Toisille koirille rutiinit ovat valtavan tärkeitä ja niihin tukeutuminen laskee koiran stressitasoja ja auttaa niitä hyväksymään muutoksia. Toimiviin ja hyviin rutiineihin kannattaa panostaa. Toiset koirat vaativat ja toiset eivät tarvitse yhtä paljon aktiviteetteja luonnostaan tai esimerkiksi yksinolon ajaksi. Koirakohtaisesti kannattaa panostaa resursseihin ja selvittää se, millaisia tarpeita sillä on perustarpeiden ylitse. 


Ja hieman meidän rytmeistä, jotka on hyvinkin liukuvia, mutta kulkee samoilla kaavoilla:

Ruoka: Meillä syödään 2x päivässä, illalla lisät, molempiin jotain öljyä. Vettä on aina saatavilla ja se vaihdetaan useamman kerran päivässä. Ruokailuajat vaihtelee, mutta ruokailuväli pysyy aika samanlaisena. 

Lepo ja Liikunta: Meillä on hyvin suhteutettuna lepo ja liikunta. Raskaan liikunnan jälkeen on kevyttä liikuntaa tai lepopäivä. Täyslepopäiviä on myös viikossa säännöllisesti vaikka yleensä melkein jokapäivä jotenkin liikutaankin. 

Ulkoilu: se säilyy rutiinina, että päivän ensimmäinen ja viimeinen lenkki on pikaulkoiluja, päivän ja illan aikana käydään pitempiä ulkoiluja. 

Hoitotoimenpiteet: säännöllisesti meillä on hampaidenhoitoon luita syötäväksi. Kynnet leikataan 1-3vkon välein, ja pesut tarpeen mukaan. 

Yksinolo: Tinka jää tosi hyvin yksin, mutta meillä se menee aina samalla rutiinilla. Pikaulkoilutus just ennen lähtöä. Radio päälle, vessanovi kiinni, verhot kiinni ja joku valoista jää päälle, yleensä eteiseen. Ovenraosta Tinka saa hakea dentastixin ja "Tinka oottaa, käydään-" lauseella se menee syömäön dentsun ja painelee sne jälkeen sänkyyn köllöttelemään kunnes joku tulee kotiin. On/off-kytkin on muuten ihana!

Tällaisilla rutiineilla meidän arki pyörii helposti. Rutiinien lisäksi meillä on varsin rutinoituneita tapoja, joista muutama alempana. 


Heijastinliivin pukeminen tarkoittaa lenkkiä.

Valjaat tarkoittaa pitkää lenkkiä.

Tietyt housut tarkoittaa treenejä (Tinka tietää!) ja niistä aiheutuu iso riemu.

Back on track aiheuttaa riemuhepulin ja se laitetaan aina treenien jälkeen päälle.

Kuonokoppa tarkoittaa jotain kivaa.

Vesikuppi vaihdetaan aina ruuan yhteydessä, joten Tinka juo aina ruuan jälkeen. 

Ovesta ei pääse eteenpäin ellei istu jo valmiiksi ilman käskyä. En voi sietää ylimääräsiä sisähepuleita.


Jokaisessa taloudessa on omat rutiinit ja omat tavat ja rytmit joiden mukaan eläminen on mieluista. Millaisia rutiineita teillä on?

maanantai 3. helmikuuta 2020

4. Ihanat kamalat koirapiirit!

4. Koiramaailman surullinen kääntöpuoli

.                                                       © Jouko Posio      

Koiraharrastus, tuo maailma jonka monivivahteisuus ihastuttaa ja vihastuttaa, aiheuttaa keskusteluja ja tuo yhteen valtavan määrän erilaisia ihmisiä koirineen. Koiramaailma luo ympärilleen yhteisön. Yhteisössä on valtava määrä ihmisiä erilaisine koulutussuuntineen, mielipiteineen, koirineen, arvoineen ja ties minkä kanssa. Kaikkia ihmisiä koiraharrastuksessa kuitenkin yhdistää intohimo koiriin ja koiraharrastukseen. Sen tuomaan iloon, haasteisiin, onnistumisiin, vaiheisiin on kulutettu tunteja ja taas tunteja, työtä kaiken eteen on tehty valtavasti. Vuodatettu hikeä, verta (ainakin jos on hidas ohjaaja! 😂) Ja kyyneleitä. Miljoonien tunteiden harrastus. Kaikkien erilaisten arvojen ja tapojen takana on kuitenkin sama yhtälö: koira + ihminen = koirakko. Perusosa, jonka kautta koiraharrastus vie koko elämän, ajan ja rahan, mutta joka tuo loputtoman hymyn, ylpeyden ja sädehtivät silmät. 

Ja sitten on se kääntöpuoli. Kateus, viha, halveksunta, iva, ilkeily, seläntakana puhuminen, mustamaalaus. Lajirasismi, roturasismi. Ihmisten väliset kemiat, jotka eivät toimi. Epärehellisyys, inho, ylimielisyys. Koiraharrastusyhteisön häpeäpilkku on se loputon kateus. 

Se on surullista, miten rakkaasta harrastuksesta tehdään kilpailu, jonka tarkoituksena on saada toiset tuntemaan itsensä huonommaksi. Toisen puolesta ei vilpittömästi voida olla innoissaan ja onnellisia, vaan pitää vaikka keksimällä keksiä millä voi heittää lokaa kerta toisensa jälkeen. Ja tätä esiintyy paljon. Toisten lyttääminen ja jonkinasteinen mollaaminen on yleisempää kuin todellakaan ois toivottua. 

Kaikista uskomattominta oli usean harrastajan kertomukset siitä, ettei paimenrotuiset koirat sovellu suojelulajeihin vaikka niillä on enemmän ominaisuuksia yksilöinä kuin monella "suojelunormeihin" istuvalla rodulla. Miten se on mahdollista, että lajin sisällä harrastajat nauraa toisille, jotka tekevät samaa lajia samasta intohimosta, mutta vain eri rotuisella koiralla. Käsittämätöntä. Omalla kohdalla on tullut esiin sitä, että me ei aina saada appareita treeneihin kun mun koiraa pelätään ja se kyllä muuten kerrotaan. Meidät on haukuttu ja lytätty niin harrastajien kuin niiden olevinaan osaavien toimesta, mutta me löydettiin mahtavia harrastajia kenen kanssa harrastaa ja koiraurheilun ilo löytyi takaisin. Onneksi.

                                                    © Jouko Posio

"Sun koira on vaan epävarma eikä siitä oo kun ehkä just ja just ykkösluokkaan jos sinnekkään"
"Ai te harrastatte suojelua, siellähän tehään koirista vaan vihasia?"
"IGP:tä nyt tekee millä koiralla tahansa"
"Ei teistä oo mihinkään"
"Ai ton rotusella rallya?"

Noi on vaan osa mun kuulemia asioita meistä ja nämä on sanottu suoraan. Pahimpia en kehtaa ees kirjotella julkiseksi. Selän takaa on kuultu kanssa asioita, jotka ei pidä paikkaansa ja jotka on sanottu vaan ilkeyttään. Instagramissa (@tinkathemalinois) kyselin ihmisten kuulemia asioita, ja olihan se ihan järkyttävää. Samoin luvut siitä, kuka on kokenut/kuullut/nähnyt laji- tai roturasismia. Melkein jokainen.

Miksi malikalla ei voi tehdä agilitya tai bordercolliella suojelua jos sillä on ominaisuuksia? Miksei snautserilla voisi tehdä agilitya jos sillä on ominaisuuksia? Miksei valkosella paimenkoiralla vois tehä suojelua jos sillä on ominaisuuksia? Miksei ajokoiralla vois harrastaa rally-tokoa jos sillä on ominaisuuksia? Missä oppikirjassa on sanottu minkä rotuiset koirat saa harrastaa mitäkin lajia? Ei missään.


Oon aivan äimistyny siitä, miten paljon koirapiirit pitää sisällään väheksymistä ja halveksuntaa. Jokaisella on oikeus ja pitäisi olla myös mahdollisuus harrastaa juuri sitä, mihin ohjaaja ja koira pystyvät. Toiset ohjaajat vaihtaa koiraa jos se ei miellytä ja toiset vaihtaa lajia jos koirassa ei ole riittävästi ominaisuuksia toiseen lajiin. 

Surullinen surullinen koiraharrastusyhteisö, tehdäänhän me jotain tälle tilanteelle, tehdäänhän? Tää on meidän intohimo. Me tarvitaan apukäsiä, treenikavereita, treeniporukoita. Me tarvitaan ihmisiä kenen kanssa verkostoitua ja keneltä oppia. Me tarvitaan tuomareita ja kouluttajia. Me tarvitaan yhteisö, joka auttaa, tukee ja kunnioittaa toisiaan.