maanantai 3. helmikuuta 2020

4. Ihanat kamalat koirapiirit!

4. Koiramaailman surullinen kääntöpuoli

.                                                       © Jouko Posio      

Koiraharrastus, tuo maailma jonka monivivahteisuus ihastuttaa ja vihastuttaa, aiheuttaa keskusteluja ja tuo yhteen valtavan määrän erilaisia ihmisiä koirineen. Koiramaailma luo ympärilleen yhteisön. Yhteisössä on valtava määrä ihmisiä erilaisine koulutussuuntineen, mielipiteineen, koirineen, arvoineen ja ties minkä kanssa. Kaikkia ihmisiä koiraharrastuksessa kuitenkin yhdistää intohimo koiriin ja koiraharrastukseen. Sen tuomaan iloon, haasteisiin, onnistumisiin, vaiheisiin on kulutettu tunteja ja taas tunteja, työtä kaiken eteen on tehty valtavasti. Vuodatettu hikeä, verta (ainakin jos on hidas ohjaaja! 😂) Ja kyyneleitä. Miljoonien tunteiden harrastus. Kaikkien erilaisten arvojen ja tapojen takana on kuitenkin sama yhtälö: koira + ihminen = koirakko. Perusosa, jonka kautta koiraharrastus vie koko elämän, ajan ja rahan, mutta joka tuo loputtoman hymyn, ylpeyden ja sädehtivät silmät. 

Ja sitten on se kääntöpuoli. Kateus, viha, halveksunta, iva, ilkeily, seläntakana puhuminen, mustamaalaus. Lajirasismi, roturasismi. Ihmisten väliset kemiat, jotka eivät toimi. Epärehellisyys, inho, ylimielisyys. Koiraharrastusyhteisön häpeäpilkku on se loputon kateus. 

Se on surullista, miten rakkaasta harrastuksesta tehdään kilpailu, jonka tarkoituksena on saada toiset tuntemaan itsensä huonommaksi. Toisen puolesta ei vilpittömästi voida olla innoissaan ja onnellisia, vaan pitää vaikka keksimällä keksiä millä voi heittää lokaa kerta toisensa jälkeen. Ja tätä esiintyy paljon. Toisten lyttääminen ja jonkinasteinen mollaaminen on yleisempää kuin todellakaan ois toivottua. 

Kaikista uskomattominta oli usean harrastajan kertomukset siitä, ettei paimenrotuiset koirat sovellu suojelulajeihin vaikka niillä on enemmän ominaisuuksia yksilöinä kuin monella "suojelunormeihin" istuvalla rodulla. Miten se on mahdollista, että lajin sisällä harrastajat nauraa toisille, jotka tekevät samaa lajia samasta intohimosta, mutta vain eri rotuisella koiralla. Käsittämätöntä. Omalla kohdalla on tullut esiin sitä, että me ei aina saada appareita treeneihin kun mun koiraa pelätään ja se kyllä muuten kerrotaan. Meidät on haukuttu ja lytätty niin harrastajien kuin niiden olevinaan osaavien toimesta, mutta me löydettiin mahtavia harrastajia kenen kanssa harrastaa ja koiraurheilun ilo löytyi takaisin. Onneksi.

                                                    © Jouko Posio

"Sun koira on vaan epävarma eikä siitä oo kun ehkä just ja just ykkösluokkaan jos sinnekkään"
"Ai te harrastatte suojelua, siellähän tehään koirista vaan vihasia?"
"IGP:tä nyt tekee millä koiralla tahansa"
"Ei teistä oo mihinkään"
"Ai ton rotusella rallya?"

Noi on vaan osa mun kuulemia asioita meistä ja nämä on sanottu suoraan. Pahimpia en kehtaa ees kirjotella julkiseksi. Selän takaa on kuultu kanssa asioita, jotka ei pidä paikkaansa ja jotka on sanottu vaan ilkeyttään. Instagramissa (@tinkathemalinois) kyselin ihmisten kuulemia asioita, ja olihan se ihan järkyttävää. Samoin luvut siitä, kuka on kokenut/kuullut/nähnyt laji- tai roturasismia. Melkein jokainen.

Miksi malikalla ei voi tehdä agilitya tai bordercolliella suojelua jos sillä on ominaisuuksia? Miksei snautserilla voisi tehdä agilitya jos sillä on ominaisuuksia? Miksei valkosella paimenkoiralla vois tehä suojelua jos sillä on ominaisuuksia? Miksei ajokoiralla vois harrastaa rally-tokoa jos sillä on ominaisuuksia? Missä oppikirjassa on sanottu minkä rotuiset koirat saa harrastaa mitäkin lajia? Ei missään.


Oon aivan äimistyny siitä, miten paljon koirapiirit pitää sisällään väheksymistä ja halveksuntaa. Jokaisella on oikeus ja pitäisi olla myös mahdollisuus harrastaa juuri sitä, mihin ohjaaja ja koira pystyvät. Toiset ohjaajat vaihtaa koiraa jos se ei miellytä ja toiset vaihtaa lajia jos koirassa ei ole riittävästi ominaisuuksia toiseen lajiin. 

Surullinen surullinen koiraharrastusyhteisö, tehdäänhän me jotain tälle tilanteelle, tehdäänhän? Tää on meidän intohimo. Me tarvitaan apukäsiä, treenikavereita, treeniporukoita. Me tarvitaan ihmisiä kenen kanssa verkostoitua ja keneltä oppia. Me tarvitaan tuomareita ja kouluttajia. Me tarvitaan yhteisö, joka auttaa, tukee ja kunnioittaa toisiaan.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti